Ihmettelen usein että miksi arkena harvemmin tulee kokkailtua mitään pidemmän kaavan mukaan. Arkiruuassa on usein tärkeämpää helppous ja nopeus, kuin itse ruuanlaitosta nauttiminen. Ruuan maustahan ei tingitä oli sitten arki tai juhla. Jokatapauksessa, tämän päivän ateria soveltuu loistavasti myös arkeen nopeaksi ruuaksi juuri helppoutensa ansiosta.
Taustaa
Pienen pohdiskelun ja kyselyn jälkeen päädyttiin kalaruokaan. Siinä sitten taas kului hetki miettiessä että minkähänlaista kalaa ja minkälaista kastiketta sitä vääntäisi. Yksi asia oli kuitenkin varma: perunamuussia on saatava! Pallottelin ajatuksia kuhan tai lohen välillä ja päätin tehdä lopullisen päätöksen vasta kaupassa kun näen kalatiskin tarjonnan. Ja koska kuhafileet olivat jotenkin kämäisen näköisiä, päädyin ostamaan lohimedaljongit ja siitä se ajatus sitten lähti.
Tarjolla oli siis lohimedaljongit, sinappinen valkoviinikastike ja perunamuussia.
Perunamuussi
- perunoita
- voita
- kermaa
- suolaa
1. Kuori ja pilko perunat, pistä kiehumaan.
2. Kun perunat on kypsiä, soseuta, lisää kermaa, voita (R-määrä, eli riittävästi) ja suolaa oman maun mukaan.
Kastike
- n. 1 dl valkoviiniä
- n. 1 dl vettä
- loraus sitruuna-valkoviinietikkaa
- 1 shalottisipuli
- pari oksaa minttua
- kokonaisia mustapippureita
- 2 dl ranskankermaa
- sinappia (hifistelijät käyttäis Dijonia, mutta sitä ei nyt löytynyt joten jouduin turvautumaan turkulaiseen)
- voita
1. Pilko shalottisipuli, kuullota kevyesti pienessä määrässä voita.
2. Lisää vesi, valkoviini, etikka, mintun oksat ja mustapippurit. Keitä kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut (=jäljellä vajaa puolet)
3. Kalastele (eli siivilöi) joukosta pois mintut, pippurit ja sipulit.
4. Lisää nesteeseen ranskankerma ja sinappi. Kiehauta. Suurusta tarvittaessa.
Lohimedaljongit
- 1 reilunkokoinen lohimedaljonki/syöjä
1. Laita lohimedaljongit uunipellille, päälle suolaa (merisuolaa myllystä).
2. Paista 200 asteessa n. 10 min.
Tämän kokonaisuuden valmistuksessa itselläni suurin haaste oli ajoitus kun ei ollut mitään hajua siitä kauanko kastikkeen valmistukseen menee aikaa. Ammattilaisethan osaa ajoittaa itsekin, mutta iskää ja muita amatöörejä varten seuraava kaava on hyvä pitää mielessä:
1. Perunat kiehumaan
2. Kastike tekeytymään
3. Kun perunat ovat melkein kypsät, kalat uuniin.
4. Soseuta perunat (äläkä unohda sitä voita ja kermaa!)
5. Valmista kastike loppuun
6. Tarjoa
-----------------------------------
Näillä eväillä mentiin ja oli muuten mielettömän hyvää.
Lohimedaljonkien kohdalla menin nyt siitä, missä aita on matalin. Niistä tulee loistavat myös pannulla paistamalla, mutta nyt vaan halusin laittaa ne uunissa.
Ajatuksen tuosta kastikkeesta sain nettiä selailemalla. Se oli alunperin tehty kuhan kanssa ja valkoviinin sijaan valmistuksessa käytetty valkoviinietikkaa. Halusinpa siis soveltaa ja mennä omia polkujani. Tämä polku oli siis onnistunut.
Hyvän ruuanhan kruunaa hyvä viini. Hyvä viinivalinta tähän kokonaisuuteen oli Steininger Riesling (Alkon nro 521987).
P.S. Jatkossa yritän myös ottaa ruuista kuvia ja laittaa niitä tänne näkyviin. Tällä kertaa oli niin pirun kova nälkä ja kiire syömään ettei ehtinyt :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näitä sun juttuja kun lukee ni tuli vaan mieleen, että ootko koskaan onnistunut valmistamaan ihan ok safkaa kun kaikki on aina mielettömän hyvää :) ?
VastaaPoista-Roger
Paskaa ei kehtaa tehdä edes itselleen. Eikä varsinkaan raportoida siitä muille :D
VastaaPoistaVaikutti hyvältä noin tekstin perusteella, mutta miten kokki itse marinoitui, ja mitä teit ruuan valmistusruokana? Kysyy iskä.
VastaaPoistaTämän ruuan valmistusruokana ei ollut mitään... Oli nimittäin sen verran nopea setti että ei tarvinnut juurikaan miettiä ruuanvalmistusruokaa. Kokin marinoimiseen käytin (harvinaista kyllä) kivennäisvettä.
VastaaPoistaValutan kuolaa!
VastaaPoista