Tarvitset:
- Karitsan paahtopaisteja (löytyy mm. pakasteena)
Marinointiin:
- Punaviiniä
- Soijaa
- Valkosipulia
- Rosmariinia
- Öljyä
Marinointi:
Sulata lihoja jääkaapissa 1-2 vrk. Valmista marinadi. Itse olen suosinut sellaisia mittasuhteita, että soijaa tulee n. 1/3 punaviinin määrästä. Ruokaöljyä olen laittanut fiiliksen mukaan hiukan. Mausteissa (valkosipuli ja rosmariini) kannattaa soveltaa kuuluisaa määritelmää "oman maun mukaan", mutta suosittelen kuitenkin huomioimaan että ei kannata liikaa laittaa jottei lampaan hyvä maku täysin peity pelkkiin mausteisiin.
Kun marinadi on valmis ja lihat sulaneet, pakkaa lihat esimerkiksi pariin pakastepussiin ja heitä marinadit perään. Anna marinoitua jääkaapissa n. 24h välillä pusseja käännellen.
Valmistus:
Ota lihat hyvissä ajoin pöydälle, jotta liha on huoneenlämpöistä kun paistaminen aloitetaan. Kun lihat ovat huoneenlämpöisiä, kuumenna paistinpannu kuumaksi. Lihoista on hyvä pyyhkiä ylimääräiset marinadit pois ennen pinnan ruskistamista. Tämä onnistuu kätevästi pyörittelemällä lihat esim talouspaperin päällä ennen pannulle laittamista. Laita kuumaan pannuun voita, hieman rypsiöljyä ja ruskista lihan pinta kevyesti. Ruskistetut lihat laitetaan uunivuokaan. Kun lihat on ruskistettu, laita paistinpannuun hieman punaviiniä ja kiehauta pannussa. Kaada liemi pannulta uunivuokaan lihojen joukkoon.
Parin tunnin uunissaolon jälkeen sinulla pitäisi olla hyvin mureaa lihaa, jota pitäisi pystyä leikkaamaan tarvittaessa jopa lusikalla. Lihojen on hyvä antaa hieman vetäytyä uunista ottamisen jälkeen ennen tarjoilua. Tarjoa punaviinikastikkeen ja kermaperunoiden kanssa.Punaviinikastike on helpoimmillaan niin helppo että kaupasta ostaa valmista tavaraa purkissa. Lihoista irronnut liemi on myös ensiluokkainen kastikepohja.
Lihojen ollessa uunissa ehtii varsin hyvin valmistamaan alkuruuaksi esimerkiksi kanttarellikeiton, joka onkin sitten jo toinen tarina.