Tämän sopan taustalla on taas tarina työpaikkaruokalasta. Tuossa taannoin nimittäin oli töissä tarjolla paprika-tuorejuustokeittoa joka oli ihan taivaallisen hyvää, niin olipa siis pakko lähteä kehittelemään jotakin samantyyppistä. Surffasin hieman netissä ja muutamaa reseptiä yhdistämällä syntyi seuraavanlainen soppa.
- 3 paprikaa (itse käytin vihreän, punaisen ja keltaisen)
- 1 sipuli
- valkosipulia
- 1 tlk tomaattimurskaa
- 1 suolakurkku
- 200g tuorejuustoa (Esim maustamaton Philadelphia)
1. Pilko paprikat, sipuli ja valkosipuli. Kuullota kattilassa kevyesti.
2. Lisää tomaattimurska, kuutioitu suolakurkku ja pari desiä vettä. Keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia.
3. Soseuta.
4. Lisää tuorejuusto, kuumenna mutta älä enää keitä.
5. Tarjoa paahtoleivän tai tuoreen patongin kanssa.
-------------------------------
Tämä oli todella helppo ja nopea soppa. Tällaiset tomaattipohjaiset keitot maistuvat minulle ja Annikselle varsin hyvin. Tämän takia olenkin kokeillut näistä lukuisia erilaisia variaatioita. En tiedä, mahtoiko työpaikan ruokalassa tarjolla olleessa paprikakeitossa olla tomaattia, mutta tämä kokonaisuus ainakin toimi.
Tuossa taannoin lupasin jatkossa ottaa kuvia valmiista tuotoksista. Noh, sekä tämän että possunfileen kohdalla kävi niin, että kuvat muistuivat mieleen suurinpiirtein siinä vaiheessa kun ruoka oli jo syöty.... Joten se niistä kuvista toistaiseksi.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Täytetty porsaan sisäfile ja tomaattinen bbq-kastike
Sunnuntain kunniaksi piti taas syödä hieman paremmin. Pohdiskeltiin Anniksen kanssa perjantaina että mitähän sitä tällä kertaa suuhunsa laittaisi ja päädyttiin yksimielisesti täytettyyn possun sisäfileeseen. Söimme tätä jokin aika sitten Piken ja Katin luona ja kun se silloinkin oli hyvää niin miksei se nytkin maistuisi. Piken laittamana kyseinen ruoka oli hieman erilainen, vaikka samoja perusperiaatteita noudatin itsekin. Luulen että Piken versiossa possu oli maustamaton kun taas itse käytin marinoitua. Pike tarjosi lisukkeena ohrasuurimoita ja meillä puolestaan oli lohkoperunat. Pieniä eroja siis oli ettei Partanen pääse soittamaan suutaan tekijänoikeuksista ;)
Possu
- 1 kpl porsaan sisäfile
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- punaista pestoa
- mozzarellaa
- sulkemiseen cocktailtikkuja
1. Jos käytät marinoitua porsaanfilettä, pyyhi siitä paperilla marinadit pois. Poista fileestä ylimääräinen rasva ja kalvot.
2. Leikkaa fileeseen viilto pitkittäin lihan puoliväliin asti. Avaa filee leikkaamalla veitsellä molempia reunoja kohti. Nuiji fileetä kevyesti käsin, jotta saat siitä sopivan levyn.
3. Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja mozzarella. Levitä pestoa fileen päälle, heitä päälle tomaatit ja juusto.
4. Käännä file kiinni ja sulje se cocktailtikuilla. Heitä file pellille tai vuokaan ja uuniin.
5. Paista kypsäksi.
Paistomittari on ihan kätevä mutta koska itse en sitä vielä omista, niin vedin arviosta. Paistoin 200 asteisessa uunissa alkuun n. 25min, sitten tiputin lämpötilan n. 175:een ja paistoin vielä reilu 30min. Eli liha oli uunissa about tunnin verran. Otin lihan uunista, pistin folion vuoan päälle, lämmitin uunin 225:een ja paistoin siellä perunat. Perunoita paistellessa on hyvin aikaa tehdä kastike.
Kastike
- tomaattipyrettä (tuubista, esim Heinz)
- HP BBQ Honey woodsmoke -kastiketta
- kermaa
- suurustamiseen esim Maizenaa
1. Sekoita tomaattipyre ja bbq-kastike kattilassa ja lisää kerma. Kiehauta. Tarkista maku.
2. Suurusta tarvittaessa.
Tarkkoja määriä en nyt kastikkeen osalta kirjoittanut, koska itsekin vedin lonkalta. No kermaa oli 2,5 dl. Tomaattipyrettä oli ehkä puolet siitä tuubista ja bbq-kastiketta ehkä 1/4 tomaattipyreen määrästä. Soveltaminen ja kokeileminen on valttia. Tuo HP:n kastike antaa aika voimakkaan bbq-kastikkeille tyypillisen savun maun. Johtuen siitä että kyseinen aromi ei Anniksen lempimakuihin kuulu, käytin bbq-kastiketta aika varoen. Tässäkin on hyvä käyttää omaa luovuutta ja tehdä juuri oman maun mukainen soossi.
Tarjoa liha ja kastike lohkoperunoiden ja vihreän salaatin kera.
----------------------
Viinivinkkinä Italialainen Fazi Battaglia Rosso Conero, alkon nro 59137.
Kyseinen viinivinkki on lainattu Yhteishyvän ruokasivulta jossa se on suositeltu samanlaisen ruuan kaveriksi. Kokeiltiin ja toimii ihan kivasti suuria tunteita herättämättä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010
Lauantain herkutteluja
Ihmettelen usein että miksi arkena harvemmin tulee kokkailtua mitään pidemmän kaavan mukaan. Arkiruuassa on usein tärkeämpää helppous ja nopeus, kuin itse ruuanlaitosta nauttiminen. Ruuan maustahan ei tingitä oli sitten arki tai juhla. Jokatapauksessa, tämän päivän ateria soveltuu loistavasti myös arkeen nopeaksi ruuaksi juuri helppoutensa ansiosta.
Taustaa
Pienen pohdiskelun ja kyselyn jälkeen päädyttiin kalaruokaan. Siinä sitten taas kului hetki miettiessä että minkähänlaista kalaa ja minkälaista kastiketta sitä vääntäisi. Yksi asia oli kuitenkin varma: perunamuussia on saatava! Pallottelin ajatuksia kuhan tai lohen välillä ja päätin tehdä lopullisen päätöksen vasta kaupassa kun näen kalatiskin tarjonnan. Ja koska kuhafileet olivat jotenkin kämäisen näköisiä, päädyin ostamaan lohimedaljongit ja siitä se ajatus sitten lähti.
Tarjolla oli siis lohimedaljongit, sinappinen valkoviinikastike ja perunamuussia.
Perunamuussi
- perunoita
- voita
- kermaa
- suolaa
1. Kuori ja pilko perunat, pistä kiehumaan.
2. Kun perunat on kypsiä, soseuta, lisää kermaa, voita (R-määrä, eli riittävästi) ja suolaa oman maun mukaan.
Kastike
- n. 1 dl valkoviiniä
- n. 1 dl vettä
- loraus sitruuna-valkoviinietikkaa
- 1 shalottisipuli
- pari oksaa minttua
- kokonaisia mustapippureita
- 2 dl ranskankermaa
- sinappia (hifistelijät käyttäis Dijonia, mutta sitä ei nyt löytynyt joten jouduin turvautumaan turkulaiseen)
- voita
1. Pilko shalottisipuli, kuullota kevyesti pienessä määrässä voita.
2. Lisää vesi, valkoviini, etikka, mintun oksat ja mustapippurit. Keitä kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut (=jäljellä vajaa puolet)
3. Kalastele (eli siivilöi) joukosta pois mintut, pippurit ja sipulit.
4. Lisää nesteeseen ranskankerma ja sinappi. Kiehauta. Suurusta tarvittaessa.
Lohimedaljongit
- 1 reilunkokoinen lohimedaljonki/syöjä
1. Laita lohimedaljongit uunipellille, päälle suolaa (merisuolaa myllystä).
2. Paista 200 asteessa n. 10 min.
Tämän kokonaisuuden valmistuksessa itselläni suurin haaste oli ajoitus kun ei ollut mitään hajua siitä kauanko kastikkeen valmistukseen menee aikaa. Ammattilaisethan osaa ajoittaa itsekin, mutta iskää ja muita amatöörejä varten seuraava kaava on hyvä pitää mielessä:
1. Perunat kiehumaan
2. Kastike tekeytymään
3. Kun perunat ovat melkein kypsät, kalat uuniin.
4. Soseuta perunat (äläkä unohda sitä voita ja kermaa!)
5. Valmista kastike loppuun
6. Tarjoa
-----------------------------------
Näillä eväillä mentiin ja oli muuten mielettömän hyvää.
Lohimedaljonkien kohdalla menin nyt siitä, missä aita on matalin. Niistä tulee loistavat myös pannulla paistamalla, mutta nyt vaan halusin laittaa ne uunissa.
Ajatuksen tuosta kastikkeesta sain nettiä selailemalla. Se oli alunperin tehty kuhan kanssa ja valkoviinin sijaan valmistuksessa käytetty valkoviinietikkaa. Halusinpa siis soveltaa ja mennä omia polkujani. Tämä polku oli siis onnistunut.
Hyvän ruuanhan kruunaa hyvä viini. Hyvä viinivalinta tähän kokonaisuuteen oli Steininger Riesling (Alkon nro 521987).
P.S. Jatkossa yritän myös ottaa ruuista kuvia ja laittaa niitä tänne näkyviin. Tällä kertaa oli niin pirun kova nälkä ja kiire syömään ettei ehtinyt :D

maanantai 8. maaliskuuta 2010
Valkosuklaa-limerahkatorttu

Tämä ohje sattui silmääni Yhteishyvä-lehden ruokamaailma-liitteestä (3/2010). Pitihän se testata. Ja kun viime aikoina medioissa on muutenkin keskusteltu tortuista ja niiden kostuttamisesta reilusti (kiitos Marja Tyrni), niin pakkohan se oli torttua saada. Mie bongasin, Annis leipoi, yhessä syötiin ja oli muuten ihan pirun hyvää.
Murupohja
- 150g keksejä (esim. Digestive)
- 75g voita
Täyte
- 4 liivatelehteä
- 2 dl kuohukermaa
- 2 tlk (á 200g) valkosuklaa-limerahkaa
- 2 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Pinnalle
- Valkosuklaata
1. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan kokoinen pala.
2. Murenna keksit ja sekoita murujen joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos vuokaan leivinpaperin päälle.
3. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä n. 5 minuuttia.
4. Vaahdota kerma, sekoita vaahtoon rahka ja sokerit. Liota puristetut liivatelehdet pariin ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä ja kaada haalea liivateliuos ohuena nauhana täytteeseen hyvin sekoittaen.
5. Kaada täyte murupohjalle, tasoita pinta ja peitä vuoka. Hyydytä jääkaapissa vähintään 3-4h.
6. Vuole tai rouhi kakun pinnalle suklaata.
7. Tarjoa. Syö. Nauti.
--------------------------------------------------------
Sellasta tällä kertaa. Pohdittiin tuossa että tosta vois tulla hyvää myös niin, että puristais tuonne täytteen joukkoon hiukan limemehua lisäksi, ja korvaisi toisen valkosuklaa-limerahkan maustamattomalla tuorejuustolla. Näin siitä tulisi oiva tuorejuustokakku, joka sekin olisi varmasti hyvää.
Olipas muuten outoa kirjoitella ohjetta näin että siinä on kaikki tarkat mittasuhteet. Itse kun en keittiössä juurikaan harrasta tuota aineiden mittaamista, vaan heittelen ennemminkin arviosta ja silmämääräisesti. Se on huomattavasti vapauttavampaa, mutta toisaalta kun jotain uutta tekee on onnistumisen kannalta parempi noudattaa tarkempia ohjeita. Silti jatkossakin suurin osa jakamistani ohjeista tulee olemaan edelleen ilman tarkkoja määriä jotta ei tehdä asioista liian helppoa. On asiassa toinenkin puoli - luovuus kunniaan.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Hedelmäinen halloumijuustosalaatti
Taustoja
Tätä syötiin äidin ja iskän kanssa tuossa eräänä viikonloppuna. En muista aiemmin tuota halloumia syöneeni. Tämä salaatti vei välittömästi sydämeni ja nyt olen tehnyt sitä jo itsekin muutamaan otteeseen. Vieraillekin on tarjottu hyvällä menestyksellä.
Tarvitset
- 200g Halloumijuustoa
- salaattia (jääsalaattia, jäävuorisalaattia tai 50-50 molempia)
- purjoa
- kesäkurpitsaa
- pari tomaattia
- paprikaa (oranssit suippopaprikat on tuoneet aika mukavasti väriä tähän)
- 1 karambola
- kuivattuja aprikooseja
Maustamiseen
- oliiviöljyä
- punaviinietikkaa
-Pese ja pilko kasvikset, salaatit ja karambola. Pilko kuivatut aprikoosit pieniksi. Heitä kaikki kulhoon ja sekoita.
-Pilko halloumijuusto haluamasi kokoisiksi paloiksi ja paista kuumassa pannussa pienessä määrässä öljyä, kunnes pinta saa kauniin ruskean värin.
-Sekoita halloumipalat muun salaatin sekaan ja mausta koko komeus punaviinietikalla ja oliiviöljyllä, anna maustua hetki ja tarjoa.
Salaatti sopii loistavasti lisukkeeksi liharuokien kanssa. Tätä on syöty niin lampaankyljysten, naudan lehtipihvien kuin lasagnenkin kanssa ja toimii!

Maailman paras porkkana-chilikeitto
Tämän reseptin idean sain töissä. Meillä oli tuossa taannoin työpaikkaruokalassa porkkana-chilikeittoa tarjolla jota maistoin ja tykästyin. Heti oli tietenkin pakko lähteä kokeilemaan että mitähän tuosta tulee ja hyvinhään se tällä reseptillä onnistui. Keitto on siis todella kevyttä ja hyvää. Tulisuutta on helppo säädellä chilin määrää ja lajiketta vaihtelemalla.
Itse asiaan:
-Porkkanoita
-1 keskikokoinen sipuli
-pari tuoretta chilipalkoa
-valkosipulia
-liemikuutio (lihaliemikuutiolla sain ainakin itse paremman makuisen lopputuloksen kuin kasvisliemikuutiolla)
1. Kuori ja pilko porkkanat, laita kattilaan kiehumaan runsaaseen veteen.
2. Heitä sekaan pilkotut sipulit, chilit, valkosipulit sekä liemikuutio.
3. Keittele kunnes porkkanat ovat kypsiä
4. Soseuta koko komeus (kannattaa ottaa osa keitinliemestä talteen eri astiaan ja hoitaa soseutus pienemmässä määrässä lientä), lisää tarvittava määrä keitinlientä takaisin, jotta saat keitosta sopivan paksuista, ettei tarvitse mitään porkkanasosetta syödä. Mausta sitruunamehulla, sitruunapippurilla, valkopippurilla, kuivatulla chilillä tai millä mieleen juolahtaa.
Sit ei muuta ku hyviä ruokahaluja =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)